Minä onnistuin! Mutakakusta tuli tosi hyvä ja maukas. Aivan yllätyin sen helppoudesta ja varmasti moni nauraa, mutta itelle oli taas kova homma onnistua leipomuksessa, vaikkakin helpossa sellaisessa :)
Mutakakku
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g margariinia
1 levy tummaa suklaata
Mittaa ja sekoittele kuivat ainekset keskenään. Sulata rasva kattilassa ja lisää samalla suklaapaloja sekaan. Sekoita samalla, mutta älä kiehauta, ettei suklaa pala. Voit toki halutessasi sulattaa suklaan vesihauteessa, mutta tällöin suklaaseen ei saisi joutua yhtään vettä. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja suklaaseosta munasokerivaahtoon. Sekoita. Kaada taikina jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 200°C uunin keskitasolla n. 20min. Kakun on tarkoitus jäädä keskeltä vähän "raa'aksi". Halutessasi koristele jäähtynyt mutakakku tomusokerilla.
Käytin margariinin sijasta oikeaa voita. Laitoin köpin ohjeistuksen mukaan Pandan tummaa suklaata, josta poistin muutaman rivin ja lisäsin kylkeen valkosuklaata, joka vähän pehmensi makua.
Ja lopputulos! Syötiin kakkua (ihan liikaa) mansikoitten ja kermavaahdon kera, hyvin toimi.
Kakun alkuperäinen ohje täältä
Hyvän ähkyn saattelemana jatkettiin matkaa longin siskonlasten synttäreille. Kekkereistä ei taltioitunu yhtään kuvvaa, koska meininki oli nii vauhdikasta. Illan päätteeksi paikalta lähti melko onnellinen pikkumies, täynnä hyvää mieltä ja iiiiso laatikko serkkupoika Iivarin vanhoja pikkuautoja ja mopoja. Iivari tuumaski, että ihan niinku Eemelillä ois ollu syntymäpäivä :D Täällä kaveri on niitä päivän työnnelly ja huuellu "iso rekka" tai "moottoripyörä".
Nappasin vielä elmon ihanasta paidasta kuvan. Ajattelin sen myös pian varastaa..
Semmosta eilen! Huomenna talosta häviää puolet, ku Longi ja Eemeli lähtee mökille sukulaisten kanssa. Pyörin täällä paineessa ja mietin, miten ihmeessä me eikan kanssa pärjätään iliman poikia monta päivää?
Mukavaa viikonloppua!
-Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti