Heaven has taken my hero

Kolme vuotta sitten elämä romahti. Kirkas päivä valkeni ja meille kaikille niin rakas veti viimeiset hengenvetonsa. Onneksi oltiin siinä vieressä, aivan lähellä. Kaikki tuntuu vieläkin siltä, niinku se ois tapahtunu aivan hetki sitten. Kolme vuotta menny, joihin on mahtunu tosi paljon. Päivääkään ei oo menny ohi, etten olis itkeny tai ikävöiny. Suru muuttaa muotoaan, sanotaan, mutta tuska ei koskaan oo hävinny ja joinakin päivinä tunnen sen vaan kasvavan. Ikävä on jotaki aivan sanoinkuvailematonta.

Mun isi. Mun rakas isi, joka oli varmasti oikiasti se maailman ihanin ihminen. Mun isi oli niin kiltti, niin hyväntahtonen ja positiivisempaa ihmistä saa hakia. Oikiasti, kenen viimeisellä ambululanssimatkalla hoitajat kirjottaa lähetteeseen "huumorintaju tallella, jaksoi vitsailla" ja kuka huutelee vielä sairaalassa maatessaan muistuttaen meitä laittamaan lottoa. Mutta semmonen oli meijän isi. Aina kannustamassa, AINA valmis auttamaan muita, aina niin hymyilevä, elämäniloa täynnä ja äärimmäisen huumorintajunen.

Minä olin täysin isin tyttö ja isi oli mulle se kaikista tärkein ihminen. Isi oli aina tukemassa ja usko ja luotti täysin mun ja meidän kaikkien lasten omiin päätöksiin ja ratkasuihin. Koskaan en oo kotona kokenu, ettei muhun uskottas tai, että mua painostettas vasten tahtoa johonki. Mun isi opetti niin hienosti sen, mitkä asiat elämässä on ne tärkeimmät. Niitä arvoja kyllä vaalinki ja toivottasti onnistun välittämään sen myös nuihin omiin lapsiin. Rakkaudella on ihan käsittämätön voima, ja se sama voima kannattelee meitä kaikkia tämän surun keskellä. Nimenomaan se rakkaus, jota isillä oli ihan järkyttävän paljon antaa. Niin pyyteettömästi ja niin aidosti.

Koska isin oli lähettävä aivan liian aikasin, oon yrittäny ajatella asiaa niin, että ei se määrä vaan se laatu. En oikiasti ois voinu saada parempaa isää, vanhempaa ja esimerkkiä. Isi sanokin kuolinvuoteellaan, että "olihan meillä hyvä elämä". Sitä se totisesti oli, vaikkakin mielummin oltas jatkettu sitä yhteistä elämää vielä paljon kauemmin.

Eniten surettaa tietysti se, ettei isi kerinny nähä omia lastenlapsiaan. Lääkäri kerto meille sairaalassa, että isin toiveena oli ollu ensimmäisen lapsenlapsen näkeminen ja kuopuksen yo-juhlat. Sinne asti ei kuitenkaa päästy. Se, että isi kerkes kuitenki kuulla lapsenlapsen tulosta, lohduttaa. Isin viimeiset sanat mulle oliki "muista Hanna, että sinä kannat nyt uutta elämää sydämen alla". <3 Eemelin syntymä oliki aikamoinen pelastus meille kaikille, ilman sitä en uskalla ees aatella kuinka syvällä kuopassa oltais oltu. Mikä hurjinta, Eemeli on muistuttanu ei pelkästään omalla läsnöolollaan elämän jatkumisesta, mutta myös ulkosesti ja sisäisesti pikkumiehessä on niin paljon sammaa ku meidän isissä.

Vuosia on menny eteenpäin jo monta, mutta vasta viimeisimpänä oon jotenki surru ihan kunnolla. En oo koskaan tuntenu ittiäni näin turvattomaksi ja yksinäiseksi, vaikken yksin olekkaan. Kokoajan on tapahtunu niin paljon, etten oo ehkä osannu ihan oikeasti pysähtyä, mutta nyt olin jotenki pakotettu siihen. Viime joulu oli elämäni raskain pyhä, paha olo oli jotaki ihan kauhiaa ja tuntu ettei happia saa. Sen jäläkeen on menty taas päivä kerrallaan, pikkuhilijaa taas uutta kevättä ja valosampaa aikaa kohti.

Isin kuoleman myötä oon oppinu näkemään asioita erillailla ja oppinu itestäni paljon. Meidän loppuperhe onneksi läheni entistä enemmän ja opin, ketkä on oikiasti itelle niitä lähimmäisiä ja tärkeimpiä. Työskentelyn alla on taas kyky antaa itelle lupa olla onnellinen pelkäämättä ja luopua katkeruudesta tiettyjä asioita tai ihmisiä kohtaan. Nämä asiat oli itelle varmasti väistämättömiä, mutta aion kovasti jatkaa ahkerointia päästäkseni niistä eroon.

Oon monesti aatellu kirjottaa jotaki isistä, mutta en oo kokenu olevani vielä valamis. Nyt sain kuitenki jotaki muodostettua, vaikka kirjottamisessa huono oonki. Paljon ois asiaa ja purettavaa, mutta en ossaa pukia niitä sanoiksi. Tämä laulu on semmonen, mikä tuntuu kuin se ois omasta suusta. Niin ihana, niin kauniisti kirjotettu. Oon kuunnellu tätä järkyttävän paljon.

Isi mulla on sua ihan järkyttävä ikävä. Toivottavasti sulla on kaikki hyvin ja oot musta ja meistä kaikista kovin ylpeä. Muuta en toivo <3

Rakkaudella
Hanna